Olen treenannut Oskun kanssa kohta seitsemän vuotta. Homma lähti siitä kun halusin tehdä elämäntapamuutoksen ja uskaltauduin tarttumaan Oskun tarjoukseen.Paras päätös ikinä!Kaikki alkoi ihan alusta,minulla ei ollut ennestään urheilullista taustaa.Ohjeiden mukaan opettelin syömään,opeteltiin miten salilla treenataan oikeasti sekä oikeat liiketekniikat,siinä sivussa opettelin myös juoksemaan.Paino tippui,lihaskunto kasvoi ja 1,5v päästä juoksin puolimaratonin (aikaan 2h14min).Tähän tavoitteeseen päästyäni homma on keskittynyt salitreeniin ja itseni voittamiseen.Luottamalla Oskun vankkaan ammattitaitoon,olen itse saanut keskittyä treenaamiseen sekä ohjeiden noudattamiseen ja tulosta tulee.
Osku on treeneissä tiukka,mutta kuunteleva ja loputtoman kärsivällinen.Hän jaksaa toistaa asioita unohtelevalle hosulille,jolla tekniikat tuppaa välillä leviämään.Osku kannustaa ja jarruttaa,tukee ja lohduttaa treenien arjessa sekä onnistumisten ja pettymysten hetkellä.Rehellisellä ,avoimella keskustelulla olen saanut parhaat neuvot,mielipiteet ja ajattelemisen aiheet omaan tekemiseen.Välimatkasta huolimatta valmennus onnistuu loistavasti.